Helsinki on uniikki paikka Suomessa. Se on Suomen ainoa metropoli. Minusta Helsinki voisi kasvaa kunniahimoisemminkin, ja meillä pitäisi olla tavoitteena ei pelkästään Suomen, vaan koko Pohjoismaiden vetovoimaisin kaupunki. Yksi asia, mikä onnistuu kuitenkin syömään niin meidän vetovoimaamme kuin työntekijöidemme jaksamista sekä asukkaiden hermoja, on krooniset säästökuurit.
Helsinki on uniikki tapaus Suomessa myös siinä, että kaupungilla ei olisi tarvetta juustohöylätä koulutuksesta ja kasvatuksesta. Mutta silti kentiltä kuulee, kuinka joka vuosi kouluissa ja päiväkodeissa mietitään, onko meillä varaa kirjoihin, onko varaa tiloihin, onko varaa mitoittaa tarpeeksi henkilöstöä. Miten tämä on mahdollista, kun samalla kaupunki paperilla rikastuu?
Se on mahdollista, koska kaupungin oikea tavoite ei ole ollut tähdätä parhaaksi paikaksi asua, vaan kaupunki on tähdännyt kilpailemaan Espoon ja Kauniaisten kanssa absurdissa ”kuka yltää ensin kaivon pohjalle” -kisassa Suomen matalimmasta kuntaveroprosentista.
Hyvät lukijat, oletteko huomanneet lompakossanne, kun kuntaveroa laskettiin 2017? Tai 2023? Tai 2024? Minä en. Itse huomasin, kun HSL lippuhinnat nousivat. Koulujen työntekijät huomaavat, kuinka kaupungilta ilmoitetaan vuosittain, kuinka pitää taas säästää.
Helsingin budjetista puolet menee koulutukseen, kolmasosa kaupunkiympäristöön ja kymmenes budjettiin. Viimeinen kymmenes hallintoon.
Helsingin kuntavaaleissa on myös luvattu paikata hallituksen kulttuurileikkauksia, mikä on erinomaista elinkeinopolitiikkaa. Mutta nyt pitää muistaa, että koulutukseen ja kulttuuriin panostaminen ei tule ilmaiseksi. Eikä tässä kaupungissa olla ikinä panostettu lapsiin ja nuoriin leikkaamalla autoilijoille tarjotuista palveluista. Siksi Helsingin on nyt käännettävä katseet kohti realistisempaa verotusta, mutta niillä varoilla tarjota vastineeksi parempaa arkea asukkaille. Vaihtoehto on säästökuurit.
Äänestäjänä saat sunnuntaina 13.4. valita: säästökuureja vai tulevaisuus?